Tammelassa sijaitseva Liesjärven kansallispuisto on perustettu 1956. Alueella on useita merkittyjä luontopolkuja tauko- ja tulentekopaikkoineen sekä Korteniemen perinnetila, johon pääsimme tutustumaan opastetulla kierroksella. Näin kuvailee puheenjohtajamme Päivi Lind tilan toimintaa:
Korteniemen tilalla viljellään ja kasvatetaan suomalaisia alkuperäislajeja. Sain palan Aunus-rukiista leivottua ruisleipää. Sen juuri on lähes 200 v. vanhaa. Ruis tuotiin Karjalasta tänne. Aion liottaa leipäpalan, jotta saan juuren itselleni. Myös tilalla viljeltävää mustakauraa nähtiin ja kauraa pääsi jauhamaan. Pellavasta tilalla kudottiin pyyhkeitä ja suomenlampaitten villasta kehrättiin lankaa. Lehmät olivat Itä-Suomen alkuperäiskarjaa, suomenhevonen oli jo syönyt heinäpellon matalaksi. Kanatkin olivat vanhaa suomalaista perimää. Perunat olivat vanhoja alkuperäislajeja. Savusaunassa oli lauteitten alla vanha synnyttäjän sänky. Siinä oli aikoinaan lämpimän saunan hämärässä synnytetty ja myös ruumiit pestiin siinä. Todella hieno paikka ja parasta siinä oli, ettei paikka ollut mikään museo, vaan kaikkia talon töitä tehtiin edelleen. Talkooväkeä rukiin puintiin juuri odotettiin.
Monenlaisia nostalgisia ajatuksia herätti tämä perinnetilalla vierailu. Nälkäkin rupesi jo kurnimaan, mutta ei hätää: läheisellä rannalla oli tulentekopaikka, jossa saimme makkarat paistettua ja eväät syötyä. Eväitä sulattelimme patikoimalla metsäpolulla, joka kulki rehevän metsä- ja suoalueen poikki. Mustikoitakin löytyi jälkiruoaksi.
Kotimatkalla kävimme vielä tutustumassa Somerolla sijaitsevaan perinnebiottooppialueeseen nimeltään Häntälän notkot. Alueella kulkee luontopolku, jossa perinnemaisemiin on mahdollista tutustua. Alueella on myös paljon harvinaisia kasveja, puulajeja sekä hyönteisiä.
Mielenkiintoinen retkipäivä, johon osallistui 8 polkulaista.